Vuoden viimeinen päivä on käsillä joten on kai luonnollista katsoa taaksepäin kulunutta vuotta, ja tehdä yhteenvetoa taakse jäävästä. Viime kesänä minusta tuli viimeinkin pienen mökin omistaja ja ehta puutarhuri, se on ehdottomasti tämän vuoden yksi keskeisimpiä kohokohtia! Mökin hankinta toi elämääni uusia ihmisiä ja yhteisön, johon olen varovasti liittynyt. Kuten jossain ensimmäisistä blogikirjoituksistani mainitsin, minulla on ollut ristiriitainen suhde yhteisöllisyyteen. Olin huolissani siitä, että yhteisöön liittyminen kapeuttaisi privaattielämääni ja joutuisin jakamaan vapaa-aikaani vieraiden ihmisten kanssa, että aloittelevaa puutarhuria tultaisiin turhan innokkaasti ja pyytämättä neuvomaan, että touhuiluni muuttuisivat julkiseksi huviksi. Kuinka turhia huolia! Siirtiksen myötä olen saanut elämääni uusia, upeita tuttavuuksia, ainutlaatuisia onnistumisen kokemuksia ja paljon, paljon raitista ilmaa.
 |
| Lisää kuvateksti |
Asuimme mökillämme kesäkuun alusta syyskuun puoleenväliin saakka, jolloin runsaat syyssateet tekivät mökkeilystä epämukavaa ja lämmin koti alkoi vetämään puoleensa. Mökin talviteloille laittaminen on muuten omanlaisensa rituaali, johon liittyi ainakin minulla haikeita huokailuja ja kaihertavaa kaipuuta kevääseen, mutta myös syvää tyytyväisyyttä kuluneesta kesästä ja tehdystä työstä. Syksyn viileys teki tehtävänsä ja toimi ajurina kotiin paluulle.
Helsingissä ei ole ollut vielä tänä talvena lunta pois lukien lyhyttä hetkeä joskus marraskuussa. Perennoille lumivaippa olisi tervetullut suoja, ja kyllähän lumi maisemaa kaunistaisi. Ohut lumivaippa paljasti mökin pihalla vipeltäneet otukset, hiiret olivat kiertäneet mökkiä, mutta sisältä en ole tähän mennessä löytänyt papanan papanaa. Naapureiden kanssa vaihdettiin syksyllä puhelinnumeroita siltä varalta, että tulee ilmoitettavaa esimerkiksi murtovarkaudesta tai muusta epämukavasta ilmiöstä. Alueellamme on syksyn aikana tehty ilkivaltaa, mutta tähän mennessä mökkimme on siltä säästynyt.
Toistaiseksi on tyydyttävä tekemään tsekkauskäyntejä siirtikselle, mutta maaliskuussa pärähtää - silloin on nimittäin aika leikata omenapuiden vuosikasvut! Toivoa sopii, että jäisen puun oksiston harvennus sujuu ilman luunmurtumia ja haavoja, tällaiselle vikkeläliikkeiselle ihmiselle se ei ole paras mahdollinen puutarhalaji.
Taisin kertoa ensimmäisessä blogissani, että minulla on siirtistausta, kiitos vanhempieni. Kummatkin olivat ankaran protestanttisia työmoraaliltaan myös mitä siirtikseen tuli, enkä muista kummankaan juurikaan oleskelleen mökillä: Mökillä tehtiin puutarhatöitä, ehkä vähän grillattiin välissä, ja jatkettiin hommia. Minäkin olen omaksunut osittain tuon kulttuurin, rentoudun puuhastelemalla.
Löysin vanhoista valokuvista kivan otoksen kesäpäivästä, jossa asetelma on kovin tuttu. Isäni kuokkii perunapeltoa ja minä hoidan lemmikkikania. Kuvan on ottanut silloinen supertuttavallinen naapuri, jonka mielestä oli ok tulla kylään milloin häntä huvitti. :) Ensi kevään yrttitarhasuunnitelmat ovat jo mielessä, niistä kirjoitan keväällä kun aika on. Hyvää uutta vuotta lukijoilleni, rauhallista talvehtimisaikaa, palataan auringon aikaan asiaan.
Kommentit
Lähetä kommentti